tiistai 26. helmikuuta 2013

Tuunattu Bugaboo-lastenvaunu

Vuosi sitten hankin nuorimmaisellemme uudet vaunut. Vauveli oli tuolloin tietenkin vielä masu-asukki, mutta innolla odotimme häntä ja teimme sellaiset vauvahankinnat, joita tarvitsimme. Olihan meillä paljon kahden vanhemman lapsen jäljiltä. Uudet vaunut oli kuitenkin hankittava asunnon takia. Hankin bugaboot, ne olivat rungostaan älyttömän kevyet ja sekin sopi hyvin, sillä usein jouduin vaunut laittamaan kasaan ja kantamaan niitä.

Alkuperäisenä värinä oli oranssi ja kuomu ym oli valkea. Valkeaa en kuitenkaan missään vaiheessa käyttänyt, vaan tuunasin vaunut heti kivalla marimekon kankaalla. Ensin tietenkin tein kaavat kuomuun ja harjoittelin toisella kankaalla.

Lopuksi valitsin kankaaksi kuomuun hedelmäpelin, jossa oli samaa oranssia kuin vaunuissakin. Sitten tein patjansuojuksen marimekon pirput parput-kankaasta. Lopulta sain talveksi ostettua myös kuoseihin sopivan oranssin makuupussin.

Täytyy myöntää että on värikkäät, mutta olen todella paljon saanut tuntemattomilta kommentteja vaunuista kun olen kaupungilla ollut. Ovat kehuneet, kuinka on ihanan värikkäät, kun usein vaunut ovat vaan mustia ja tummia. Nämä ainakin ovat väriläiskä harmaanakin päivänä. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen.







4 kommenttia:

  1. Ihanat vaunut! Minunkin pitänyt uusia meidän neitojen tuplarattaista kankaat, mutta yksien vanhojen nukenvaunujen päällpäällystys on toistaiseksi saanut riittää :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Julia kommentistasi. Kyllä olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen. Ainakin ovat raikkaat. Tosin kesäisin kaikenlaiset herhiläiset tykkää liikaa eli itikkaverkko pitää muistaa laittaa aina reissuun mukaan.

    VastaaPoista
  3. Wau upeat :) teetkö kuomuja myyntiin?

    VastaaPoista
  4. Voi että myy, on jäänyt vastaamatta tähän. Minulla on yksi kuomu tehtynä ja on ylimääräinen. Mutta kaavat viskasin jo pois, kun ajattelin että meillä on tämä vaunuvaihe ohi. Vaunutkin itseasiassa jo myin. Haikein mielin, mutta mielummin niin että joku käyttää niitä kuin että seisovat meillä varastossa.

    VastaaPoista