perjantai 7. syyskuuta 2012

Kanga

Kanga tai khanga on noin 1 x 1,5 metrin kokoinen kangas, jota etenkin itäisessä-Afrikassa käytetään vaatteena. Yleensä tuo kangas kietaistaan ympärille kuten hame, toisinaan siitä ommellaan vaatteita. Kanga toimii myös kantoliinana, hartiavaatteena tai vaikka päähineenä. Kanga ja kitenge ovat samantyylisiä käyttötarkoituksiltaan, kangassa tosin on usein "raamit" ja jokin mietelause swahiliksi.


musta-sini-valkoinen on kanga
ja alla keltaisilla kuvioilla oleva kitenge

Kangat myydään aina pareittain eli saa kaksi "raamitettua" kangaspalaa. Kitengejä ostetaan puolestaan metreissä, erilaisissa pätkissä alkaen noin kahdesta metristä. Sekä kangoja että kitengejä minulla on valtavasti varastossa ja täytyy myöntää että paljon niistä olen ommellutkin.  Tässä joitain luomuksia niistä.

Ylinnä näkyy se, miten kangat ovat pareittain ja miltä pala näyttää raameineen. Niitä "raameja" tai reunoja onkin kiva käyttää erilaisissa yksityiskohdissa. Tässä mekossa tein eteen ja vyötärölle kaistaleet. Lopputuloskin miellytti. Mekon kaava oli suuresta käsityöstä.




Tyttäreni tykkää myös mekoista ja "kaavuista" joita usein iltaisin käytti kylpytakin asemesta. Tässä jokunen malli niistä. Mekko on tehty kangasta ja siinäkin käytetty kangan reunoja sekä yläosaan, että helmaan. Kaapu on puollestaan kitengeä, josta maksoin ylihintaa, mutta etana-kuosi oli mielestäni sen arvoinen. Sitä kangasta on vieläkin tallella, sillä en ole raaskinut ommella vielä muuta.


2 kommenttia:

  1. Tuo vaaleanpunakukkainen mekko (etanamekon yläpuolella) on aivan unelma.. Niin kauniit yhteensopivat värit. Kun saisi vaan isompana ;)

    VastaaPoista
  2. Tuota kyseistä kangasta ei taida varastoissani enää olla. Lopuista kankaista ompelin tyynynpäällisiä luokkahuoneeseen Tansaniassa :) Niistäkin oli onneksi paljon iloa koululaisille lukutuokioiden aikana.

    VastaaPoista