tiistai 12. maaliskuuta 2013

trikoista käyttövaatetta

Tässä kuvakavalkadina kaikkea mitä on tullut alkuvuoden aikana ommeltua. Jotenkin aina unohtuu laittaa tänne välillä kun on muitakin blogeja meneillään. Ompelukone siis toimii usein, mielestäni kuitenkin liian harvoin. 

Nämä on siis kaikki tehty omille lapsille.

Vihainen possu. Pojan itse valitsema kuva.
Kypärästä tuli ruskea, kun harmaata ei ollut.

Pohjana marimekon raitaa.

Ottobreen kaavalla (hieman muokattu) tehty pojalle verkkarit.

Pari hyppytikkiä tuli, mutta käsin ne "korjailin".
Miks saumureille ja peitetikkikoneilla on välillä
oma sielunelämä eikä ne suostu tikkaamaan 100% siistiä?
Vai olenko liian perfektionisti?

Neidin värivalinnat.

Eteen brodeerattu samaiset sydämet kuin hihassa, melkein :)

Bambitrikoota onnistuin myöhäisherännäisenä saamaan vain
palan ja siihen piti sovittaa toinen kangas. Aika hyvä valinta.

Takaa siis pelkkää  palloa.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hedelmiä ja pilviä

Samaa settiä kuin edellinen tai siis samoilla ottobren kaavoilla tehty. Bodya hieman kyllä muokkasin meidän pojalle sopivammaksi. On meinaan tarvetta tilaan noissa jalka-aukoissa. Eli lisäsin hieman "hännän" pituutta, siis kappaleen joka tulee pyllypuolelta neppareilla kiinni etupuolelle. Onko sillä kohdalla jokin nimikin?

Tällainen tuli, ihan pirtsakka! Sopii kyllä mielestäni sekä tytölle että pojalle.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Body ja pöksyt

Vasta kolmannelle lapselleni olen saanut tehtyä ensimmäisen bodyn. Helppoa, miksi en ole aiemmin tehnyt? Tein samaan sarjaan siis bodyn ja pöksyt. Molemmat ovat ottobren kaavoilla tehty. Tässä bodyssa ei ole kaulalla neppareita, menee ihan hyvin pään yli eikä oli liian iso kaula-aukko. Tykkään.


Samalla kaavalla on jo uusikin setti tehty. Kunhan vaan nepparit nakuttelis ja laittais vyötärölle kuminauhan.