keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Voihan kettu!

Jostain syystä tein peräkkäin kaksi kettu-kuosista paitaa pienimmälle pojalleni. En edes heti älynnyt että ketuthan tuli peräjälkeen, en ole mitenkään kettuhullu, jostain syystä ne vain tulla tupsahti. Karkki-ketun ideaa en edes oikein tiedä mistä se synty, mieheni oli sellaista itselleni toivonut mutta kaapissani oli keltaista kangasta vain pieneen paitaan, joten pienimmälle ensiksi. Kas tässä se on. Applikoinnissa on käytetty kaksipuolista silitysharsoa sekä irtirevittävää tukikangasta alla. Lopputulos on mielestäni ihan kiva, ja vielä tein etupuolelle hihan saumaan punaiset tereet. Tietenkin seurava punaiset college-housut, joihin tein taakse taskun.

Tämä toinen kettupaita olikin sitten työläämpi, siihen meni aikaa aika lailla, enkä viitsi edes laskea tunteja joita sen tekoon käytin. Tämä on sikäli uusi tekniikka, että yhdistin siinä samettista silityskalvoa että applikointia. Edessä oleva oranssi kettu on tehty tuosta Pikku piltistä hommatusta silityskalvosta ja muuten olen applikoinut ketun naapan, hännän, silmät ja tietenkin takana olevat puut. Erivärisistä kankaista tuli eteen nurmikkoa ja joki. Idean tähän työhön sain kangaskaupasta saatu ihana muovipussi jossa oli tuon tyylinen kuva.
Paita koossa 98 cm eli hieman vielä iso meillä, mutta on jo käytetty. Minusta aika namu.

Tätä kuvioita joutui moneen kertaan silittämään,
ensin puiden lehdet, sitten rungot, sitten ketun oranssin silityskalvon,
sitten valkoiset osat kettuun, sitten suu ja pilkut
ja lopuksi silmät ja nenän. Tämä silittelyjen määrä näkyy hieman
 ketun naamassa siten, että kankaan taite (keltaisen ja sinisen)
sauna hieman painautui myös ketun naamaan näkyviin, mutta ei se haittaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti